Keitä he ovat / keitä me olemme?

Viimeisten viikkojen aikana olen työskennellyt Cunan päiväkodilla pääosin pienten lasten ryhmissä (1- ja 2-vuotiaiden lasten ryhmät), sillä siellä lisäkäsipareja todella tarvitaan. Töiden osalta itselleni merkittävää oli myös osallistumiseni 5-vuotiaiden lasten vanhemmille järjestettyyn vanhempainiltaan, jossa sain kertoa nallekorttityöpajasta ja lasten tunnetaitojen vahvistamisesta. Lisäksi jaoin kaikille vanhemmille tekemäni tiedotteen siitä, kuinka vanhemmat voivat jatkaa lasten tunnetaitojen vahvistamista kotona. Vapaa-ajalla olen saanut ilokseni mahdollisuuden tutustua jo toiseen perulaiseen vuoristokylään, josta asiaa tulevissa blogikirjoituksissani. Sain myös mahdollisuuden kokea elämäni ensimmäisen aivan selvästi maata järisyttäneen maanjäristyksen, mikä ihan vähän pelästytti, mutta ennen kaikkea viihdytti.

Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin iloisin mielin esittelemään kaikki ne päiväkoti Cuna Nazarethin ja Traperian eli kierrätyskeskuksen henkilökunnan jäsenet, joista olen onnistunut nappaamaan kuvan. Osaksi tätä joukkoa on ollut helppo liittyä.

Alla olevassa kuvassa (vasemmalta oikealle) Margarita, päiväkodin henkilökunnan vanhin jäsen ja neuvonantaja, Carmen, Cunan sosiaalityöntekijä sekä Anita, Cunan päiväkodin ja samalla myös minun esimieheni.

Alla olevassa kuvassa Giovanna, päiväkodin psykologi ja samalla yhteistyökumppanini.

Alla olevassa kuvassa Edith, joka toimii Chorrilloksessa sijaitsevan lahjoituksena saatujen käytettyjen vaatteiden ja tavaroiden myymälän myymälänhoitajana sekä Juanita, joka vastaa mm. päiväkodissa tarvittavien elintarvikkeiden hankinnasta.

Alla olevassa kuvassa Irma, joka toimii 3-5-vuotiaiden lasten ryhmien puolella siistijänä sekä apurina lasten hoidossa ja erityisesti ruokahuollossa.

Alla olevassa kuvassa Betty, joka toimii 1-2-vuotiaiden lasten ryhmien puolella siistijänä sekä apurina lasten hoidossa ja erityisesti ruokahuollossa. Kuvassa taustalla 4-vuotiaiden lasten ryhmään kuuluva päiväkodin asiakas.

Alla olevassa kuvassa Mercedez, joka on Cunan päiväkodin keittäjä ja keittiövastaava.

Alla olevassa kuvassa Frida, joka toimii avustajana Cunan keittiössä.

Alla olevassa kuvassa vasemmalla Merly ja Merlyn muutaman kuukauden ikäinen vauva. Merly asuu Cunan päiväkodilla ja vastaa mm. alueen yleisestä siisteydestä sekä siitä, että alueelle ei tule kutsumattomia vieraita. Merly toimii myös 1-vuotiaiden lasten ryhmässä avustajana. Vauva on Merlyllä päivittäin mukana töissä. Alhaalla edessä Merlyn tyttäret, jotka tulevat kotiin eli päiväkotiin aina keskipäivän jälkeen koulujen päätyttyä. Merlyn tyttärien takana 1-vuotiaiden lasten ryhmään kuuluvia lapsia. Oikealla Jaky, 1-vuotiaiden lasten ryhmän opettaja sekä Jakyn poika, joka niin ikään tulee päiväkodille aina keskipäivän jälkeen koulun päätyttyä. Kuvassa taustalla lasten reppuhyllyköt ja hoitopöydät.

Alla olevassa kuvassa Raquel, 2-vuotiaiden lasten ryhmän opettaja sekä Karen, joka toimii 2-vuotiaiden lasten ryhmässä avustajana. Kuvan ottamispäivänä päiväkodilla oli lemmikkieläinpäivä, jolloin lasten vanhemmat toivat lemmikkieläimiä päiväkodille lasten iloksi ja heidän oppimisensa tueksi. Raquelin kädessä oleva kana hyppäsi hieman tämän kuvan ottamisen jälkeen päähäni, mikä aiheutti kovasti iloa ja hilpeyttä! Hieman aikaisemmin olin kieltäytynyt tarjouksesta pidellä kanaa käsissäni… Kuvassa taustalla pallomeri ja päiväunia nukkuvia 2-vuotiaiden lasten ryhmään kuuluvia lapsia.

Alla olevassa kuvassa Sandra, 3-vuotiaiden lasten ryhmän opettaja, Anita, 3-vuotiaiden lasten ryhmän avustaja sekä 3-vuotiaiden lasten ryhmään kuuluva päiväkodin asiakas.

Alla olevassa kuvassa Tathiana, 4-vuotiaiden lasten ryhmän avustaja sekä Patty, 4-vuotiaiden lasten ryhmän opettaja ja päiväkodin opetuksen suunnittelusta vastaava henkilö. Tathianan kanssa olen ystävystynyt ja hänen kanssaan olen viettänyt täällä paljon aikaa. Pattyn kanssa toteutin ensimmäisen matkani Liman ulkopuolelle.

Alla olevassa kuvassa Teresa, 5-vuotiaiden lasten ryhmän opettaja sekä Luz, 5-vuotiaiden lasten ryhmän avustaja.

Alla olevassa kuvassa Enrique, päiväkodin tanssiopettaja 3-vuotiaiden lasten ryhmään kuuluvien lasten ympäröimänä.

Alla olevassa kuvassa Pepe, Traperian eli kierrätyskeskuksen johtaja (vuoden 2014 loppuun). Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kierrätyskeskuksen avulla hankitaan varoja myös Cunan päiväkodille.

Alla olevassa kuvassa vasemmalla Pepe, traperian johtaja vuoden 2014 loppuun ja Carlos Alberto, traperian johtaja tammikuusta 2015 alkaen.

Alla olevassa kuvassa Manuel, kierrätyskeskuksen lahjoitusten noutamisesta vastuussa oleva henkilö (huomatkaa Manuelin sovittelema hauska hattu), Juanita, kierrätyskeskuksen vaatehuollosta vastaava henkilö sekä Sixta, joka avustaa kierrätyskeskuksen vaatehuollossa.

Alla olevassa kuvassa José, kierrätyskeskuksen kuorma-auton kuljettaja.

Alla olevassa kuvassa Austria, kierrätyskeskuksen sihteeri.

Alla olevassa kuvassa Coni (toinen vasemmalta), kierrätyskeskuksen käsityö-työpajan opettaja työpajan aikuisopiskelijoiden kanssa.

Lisäksi Cunan päiväkoti ja Traperia eli kierrätyskeskus arvostavat suuresti suomalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden apua. Alla olevassa kuvassa minä 2-vuotiaiden lasten ryhmään kuuluvan päiväkodin asiakkaan kanssa. Kuva on otettu päiväkodilla järjestetyssä "Festidanza" tapahtumassa. Tapahtumassa lapset esittivät tanssiesityksiä ja lasten vanhemmat tarjoilivat itsevalmistamiaan ruokalajeja Perun eri kulttuurialueilta (costa, sierra & selva = rannikko, vuoristo ja viidakko). Myös henkilökunta oli suuressa osassa mm. myyntikojujen koristelussa kulttuuriteemojen mukaisesti. Minun on myönnettävä, että koskaan en ole elämässäni aikaisemmin nähnyt yhtä suurta yhteisöllistä panostamista. Alla olevassa kuvassa kädessäni on cevicheannos, jota pääsin tuomarin ominaisuudessa maistamaan. Hyvää oli! :)

Haluaisitko sinä olla seuraava vapaaehtoinen Cunan päiväkodissa ja Traperiassa eri kierrätyskeskuksessa? Lämpimästi suosittelen! Otahan rohkeasti yhteyttä Kehitysmaayhdistys Pääskyihin (http://www.paaskyt.fi/) tai lue lisää osoitteesta etvo.fi! Myös itse vastaan mielelläni erilaisiin kysmyksiin! :)

Kenkäkaupoilla

Uudessa maassa ja kulttuurissa moni omassa kotimaassa arkiseksi muodostunut asia saattaa muuttua yllättävän monimutkaiseksi. Tämän olen itse saanut kokea viimeisten viikkojen aikana; mm. uuden saippuan, naamasaippuan, shampoon ja perusvoiteen hankinta oli kokonaisen viikon operaatio.  Kaiken huippu oli kuitenkin uusien kenkien hankinta viime viikolla. Kulutin kesällä kolmella eurolla kirpputorilta ostamani kengät niin loppuun, että uusien kenkien hankinnasta tuli ihan akuutti asia.  Ja jälleen kerran todistin itselleni, että uusia kenkiä ei kannata hankkia kiireessä eikä paniikissa. Alla kuva vanhoista rakkaista kengistäni, joista ei ole enää juuri mitään jäljellä.

Heti alkuun kenkäkaupoilla totesin, että koon 40 kenkiä ei ole tästä maasta täysin yksinkertaista löytää. Kauppoihin astuessani ensimmäinen kysymykseni oli aina, löytyykö kaupasta ylipäätään koon 40 kenkiä. Niin ikään sopivan kenkäparin löydyttyä kyseisestä kenkäparista tarjolla olevien kokojen tiedusteleminen oli ensimmäinen kysymykseni. Ensimmäisen kaupoissa kiertelyillan jälkeen jätin yhden hyvän ballerinaparin harkintaan. Seuraavana päivänä mennessäni kiireessä jumppaan poikkesin erääseen itselleni täysin tuntemattomaan kenkäkauppaan. Tällöin ihastuin eräisiin mustiin mielestäni persoonallisiin kävelykenkiin suunnattomasti. Kengät tuntuivat lievästi kireiltä (suurin kengistä löytynyt koko oli 39), mutta ajattelin ottaa riskin, sillä edellisenä päivänä minulle oli kerrottu, että kyllähän nahkakenkä vähän venyy. Olin uusista kengistäni onnellinen. Esitellessäni uudet kengät seuraavana päivänä eräälle työkaverilleni, hänen naamansa hieman valahti ja hänen ensimmäinen toteamuksensa oli, ”ai, olet ostanut itsellesi koulukengät”. Olin siis tietämättäni ostanut itselleni paikalliset koulukengät, joita koululaiset käyttävät koulupuvun kanssa. Silloin oivalsin myös kenkien kyljessä pienellä lukeneen ”back to school”-tekstin tarkoituksen. Kyseisenä päivänä silmäni osuivat kymmeniin sisarkenkiin pienten ja vähän isompienkin koululaisten jaloissa. Samalla huomasin, että kengät olivat minulle niin pienet, että varpaisiin ihan sattui. Alla kuva ostamistani koulukengistä.

Niin siinä sitten kävi, että tällä viikolla lahjoitin kengät eräälle työkaverilleni, jolla on kouluikäisiä lapsia. Hän lupasi, että kengät tulevat hyvään käyttöön. Itselleni ostin ne ensimmäisenä iltana löytämäni ballerinat, jotka jätin silloin harkintaan. Kyllä vähän harmitti, mutta onpahan taas yksi uusi muisto ja naurunaihe lisää. Alla kuva uusista hienoista perulaisista ballerinoistani.

Cunan päiväkodista tiedottaminen aiemmin esittelemälläni mäenrinteellä on nyt alkanut. Olemme jakaneet siellä ihmisten koteihin tiedotelehtisiä. Työ on tuntunut merkittävältä. Ainoana päänsärkynä ovat uhkaavasti haukkuvat koirat. Mutta siitäkin huolimatta, työ jatkukoon… Alla kuva pääasiassa työkaverini Tathianan tekemästä tiedotelehtisestä.

Monta syytä juhlaan

La Fundación Cuna Nazareth täytti tässä kuussa 52-vuotta. Kertauksena vielä, että la Fundación Cuna Nazareth on perulainen Emmaus-ryhmä, joka tukee Perun pääkaupungissa Limassa Chorrillosin kaupunginosassa sijaitsevan päiväkoti Cuna Nazarethin toimintaa. 52-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin Cunan päiväkodilla näyttävästi. Ohjelmassa oli mm. puheita ja lasten tanssiesityksiä. Tanssiesityksiä varten lapset pukeutuivat perinteisiin Perun eri kulttuureja edustaviin näyttäviin asuihin. Yllätysohjelmanumerona oli henkilökunnan tanssiesitys. Sain siis myös itse nousta estradille, tosin ihan tavallisissa vaatteissa. Monen lapsen vanhemmat tulivat yleisöksi juhlaan. Alla kuvat 3-, 4- ja 5-vuotiaiden lasten tanssiesityksistä sekä tanssiopettaja Enrique:stä.

Päiväkodin ja kierrätyskeskuksen (la traperia) henkilökunnalle järjestettiin syntymäpäivien kunniaksi virkistyspäivä kauniissa maisemissa. Virkistyspäivä piti sisällään ruokaa ja juomaa sekä pelejä ja tanssimista keskellä kirkasta auringon paistetta perulaisen musiikin tahtiin. Alla kuvia virkistyspäivän bingopelistä (bingopeliä veti esimieheni Anita), kauniista maisemista sekä Cuna Nazarethin päiväkodin henkilökunnasta.

Henkilökohtaisena suurena saavutuksenani on nyttemmin ollut saada päätökseen nallekorttityöpaja 5-vuotiaille lapsille. Se päättyi minun ja paikallisen psykologin vetämään lopetustapaamiseen, johon lapset tulivat kahdessa 15 lapsen ryhmässä. Eiväthän ne tapaamiset nyt ihan hirveän hyvin sujuneet; tekemämme suunnitelma oli 5-vuotiaille lapsille aivan liian vaikea ja moneen otteeseen lapset intoutuivat ymmärrettävästi riehumiseen ja leikkiin suunnittelemiemme hengitys- ja rentoutusharjoitusten sijaan. Itse olin tapaamisten jälkeen häpeissäni, huvittunut ja kiitollinen siitä, että omilla ominaisuuksillani varustettuna saan omassa työssäni työskennellä suurimmaksi osaksi vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Samalla kunnioitukseni kaikkia lapsiryhmien kanssa toimivia kohtaan kohosi entisestään. Alla kuvat nallekorttityöpajasta ja työpajaan osallistuneille lapsille muistoiksi askarrelluista nalleista.

Onnittelen itseäni myös siitä, että olen toteuttanut ensimmäisen viikonloppureissuni Perun pääkaupungin ulkopuolelle. Siitä asiaa tulevissa kirjoituksissani.

Köyhdyttävistä rakenteista

Aika kuluu siivillä. Elämä täällä on ollut nyttemmin hyvin aktiivista ja pääosin mukavaa. Välillä on tosin ollut vähemmän mukavaa eriasteisten arjen ongelmien ja niistä johtuvien kulttuurishokillisten tuntemusten vuoksi. Pääosin olen kuitenkin onnistunut pitämään sopivan pilkkeen silmäkulmassa. Arjen ovat täyttäneet mm. toistuvasta flunssasta toipuminen, alkuraportin kirjoittaminen sekä La Fundación Cuna Nazarethin 52-vuotissyntymäpäiville valmistautuminen (josta asiaa tulevassa blogitekstissä).

Pari viikkoa sitten suurena saavutuksenani oli saada valmiiksi jo mainitsemani vapaaehtoistyöjaksoon kuuluva kirjallinen alkuraportti. Sen kirjoittaminen vei tunteja aikaa, mutta oli lopulta hyvin antoisa kokemus; se pakotti minut analysoimaan kokemiani, näkemiäni ja kuulemiani asioita aktiivisesti. Arvelen raportin olevan myös hyvä mittari oman sopeutumisen asteesta nyt ja jatkossa. Alkuraportissa minun tuli mm. kuvailla joitakin tässä yhteiskunnassa näyttäytyviä yhteiskunnallista eriarvoisuutta ruokkivia rakenteita. Haluan jakaa kyseisen pohdinnan kanssanne. Toivon, että huomioitte, että alla oleva teksti on omaa pohdintaani, ei absoluuttinen totuus tästä yhteiskunnasta.

Ymmärrykseni mukaan työttömyys ja alityöllistyneisyys ovat Perussa yleisiä ja usein koulutetutkaan nuoret eivät löydä koulutustaan vastaavaa työtä. Tällöin he saattavat ajaa työkseen esim. taksia. Myös yksityisyritysten perustaminen on ymmärrykseni mukaan nuorison keskuudessa hyvin suosittua. Usein tietotaito ei valitettavasti riitä, jotta yksityisyrittäjyys turvaisi tulevaisuuden toimeentulon. Myös palkat ovat Suomen näkökulmasta ja paikallisesta hintatasosta katsottuna alhaiset. Minimipalkka täällä on noin 200 euroa kuukaudessa. Monien työntekijöiden palkka on kuitenkin huomattavasti alle säädetyn minimipalkan. Työttömyyskorvausta ei ole ja työttömyyden sattuessa ihmiset ovat riippuvaisia läheistensä tuesta. Tämä on yksi tapa, miten kollektiivinen kulttuuri näkyy Perussa; läheisten oletetaan auttavan toinen toisiaan. Äitiysloma on täällä vain kolmen kuukauden mittainen. Myös se on esimerkki siitä, että yhteiskunta ei täällä samoin tue kansalaisiaan kuin Suomessa. Verotusjärjestelmä on olemassa, mutta se on käsitykseni mukaan toimimaton esim. runsaan korruption vuoksi ja erityisesti vähäosaiset kärsivät sen toimimattomuudesta.

Päiväkoti Cuna Nazarethissa jo kaksivuotiaiden ryhmässä opetellaan laskemisen alkeita. Neljävuotiaat harjoittelevat nimensä kirjoittamista. Olen tehnyt havainnon, että neljävuotiaiden ryhmässä opetellaan myös joitain englanninkielisiä sanoja. Päiväkoti on omasta näkökulmastani katsottuna täällä hyvin koulumaista ja lapsilta vaaditaan opillisesti paljon jo hyvin varhain. Myös lapsiin kohdistettava kasvatuksellinen kuri on täällä kovempaa kuin Suomessa. Tätä selittänevät osittain isot lapsiryhmät ja vähäinen henkilöstöresursointi. Olen pohtinut sitä, vaaditaanko lapsilta täällä liikaa ennen heidän luonnollista saapumistaan tiettyyn herkkyysvaiheeseen, jolloin tiettyjen asioiden oppiminen ja paikallaan työskentely olisi helpompaa ja miellyttävämpää. Jos olen oikein ymmärtänyt, myös lasten vanhemmat toivovat, että lapsille opetetaan jo varhain erilaisia opillisia asioita. Nykyisessä opetussuunnitelmassa painotetaan kuitenkin oppimista leikin kautta, sillä on tiedostettu, että monilla lapsilla on kovat paineet jo nuorella iällä.

Keskustellessani päiväkodin henkilökunnan kanssa, olen saanut selityksen päiväkodissa lapsiin kohdistettaville korkeille vaatimuksille. Yksityiset koulut ovat aloittaneet toimintansa Perussa ja pääsyvaatimukset yksityisiin kouluihin ovat hyvin korkeat; lapsilta odotetaan paljon jo koulun aloittamisvaiheessa. Tämä on nostanut yleistä vaatimustasoa. Lisäksi arvelen, että yksityisten koulujen ajatellaan tarjoavan lapsille paremman koulutuksen ja tätä kautta paremmat avaimet elämään. Ymmärrykseni mukaan jos lapsen koulumenestys on korkea kautta lapsen kouluhistorian (yksityisessä tai julkisessa koulussa), on hänen mahdollista saada yliopisto-opinnot rahoittava stipendi. Edellytyksenä tällöin on, että koulumenestys on korkea myös kautta yliopisto-opintojen. Tällöin perhe ei joudu maksamaan kalliita maksuja lapsen yliopisto-opinnoista, mutta ne mahdollistuvat. Kansallisiin yliopistoihin ei ole pääsymaksuja, mutta niihin on hyvin vaikea päästä opiskelemaan tiukkojen pääsykokeiden ja suuren hakijamäärän vuoksi. Kilpailu koulutuksen mahdollisesti tarjoamasta hyvästä elämästä on siis kovaa jo lasten ensimmäisistä elinvuosista lähtien.

Arvelen siis, että jo päiväkotitasolla näkyy tietty kilpailu hyvästä koulutuksesta, mahdollisesta sen tarjoamasta hyvästä työpaikasta ja näin paremmasta toimeentulosta yksilölle ja sille yhteisölle, jota yksilö edustaa. Arvelen, että kaikki tämä johtuu siitä, että ihmisillä on toive hyvästä ja onnellisesta elämästä itselleen ja jälkeläisilleen sekä toive päästä elämässä eteenpäin. Arvelen, että tämän taistelun paremman elämän puolesta aiheuttaa yhteiskunnan epätasa-arvoisuus; monet ihmiset täällä joutuvat käymään taistelua itsensä ja perheenjäsentensä jokapäiväisen toimeentulon hankkimisesta. Monilla perheillä ei ole koskaan mahdollisuutta kustantaa lapsilleen kalliita opintoja esim. yksityisessä yliopistossa.  Samalla toiset (pieni vähemmistö) elävät erittäin hyväosaista elämää. Olenkin huomannut, että Perussa köyhyys näkyy erityisesti erittäin suurena yhteiskunnallisena epätasa-arvoisuutena.

Erilaisia todellisuuksia

Viimeiset kaksi ja puoli viikkoa ovat kuluneet vauhdilla. Kaikki tänä aikana kokemani on saanut pääni jälleen pyörälle. Cuna Nazarethin päiväkodilla nallekorttityöpaja on edennyt mukavasti. Lisäksi olen auttanut paikallista psykologia erilaisissa hänen antamissaan tehtävissä. Olen myös pyrkinyt olemaan säännöllisenä apuna päiväkodin eri lapsiryhmissä. Traperialla eli kierrätyskeskuksella olen osallistunut mm. lahjoituksena saatujen kirjojen ja vaatteiden lajitteluun. Alla olevassa kuvassa lajittelemiani kirjoja.

Lisäksi olen aloittanut yhteistyön lähikoulun (Institución Educativa Villa Jardín Cucuya) oppilaiden ja opettajien kanssa. Vierailen koulun jokaisessa lapsiryhmässä (myös päiväkotiryhmissä) ja luen lapsille jonkin koulun yhteyteen perustetusta kirjastosta löytyvän tarinan. Lisäksi saatan antaa lapsille jonkin luettuun tarinaan liittyvän kirjallisen tehtävän. Alle kouluikäisille lapsille kerroin apukuvien avulla tarinan Punahilkasta (Caperucita Roja), josta apukuva alla.

Vieraillessani luokissa tavoitteenani on motivoida lapsia lähikoulun yhteydessä olevan kirjaston ahkerampaan käyttöön. Lisäksi kerron lapsille käyntien yhteydessä koulun lähellä sijaitsevasta traperiasta eli kierrätyskeskuksesta. Käynnit kouluilla ovat olleet erittäin antoisia. Alla kuva lähikoulun yhteyteen perustetusta kirjastosta sekä lähikoulun kolmannen luokan oppilaat ja opettaja.

Vapaa-ajalla olen jatkanut Liman eri osiin tutustumista. Näin olen saanut tutustua tästä kaupungista löytyviin erilaisiin todellisuuksiin. En olisi uskonut sen olevan mahdollista, mutta kyllä, olen tehnyt tämän tutustumistyön pääasiassa kävellen. Tämä on mahdollistunut, sillä olen löytänyt päiväkodin riveistä kaltaiseni kävelemisestä pitävän henkilön, Tathianan, jonka kanssa olen ystävystynyt. Tathiana työskentelee päiväkodissa 4-vuotiaiden lasten ryhmässä avustajana. Yhtenä viikonloppuna kävelimme Chorrilloksesta (missä Cunan päiväkoti sijaitsee) Barrancon, Mirafloresin (jossa asun), San Isidron ja Lincen kautta Liman keskustaan, jossa tutustuimme mm. kiinalaiseen kortteliin ja muihin keskustan nähtävyyksiin. Kävelymatkaa kertyi noin 17 km:n verran. Alla olevassa kartassa näkyy kävelemämme reitti.

Toisena viikonloppuna kävelimme Surcon alueella ja kiinnostavaa katseltavaa riitti. Alla kuva ystävyyden puistossa (Parque de la amistad) sijaitsevasta ystävyyden kaaresta (Arco de la amistad).

Viime viikolla osallistuimme Liman rannikolla vuosittain järjestettäville ruokafestivaaleille (la Mistura) Magdalenan alueella. Alla olevassa kuvassa minä ja Tathiana ruokafestivaalin sisäänkäynnin edessä.

Festivaaleilla tarjoiltiin herkkuja Perun eri alueilta. Koska Perussa on monia eri kulttuureja (costa, sierra, selva = rannikko, vuoristo, viidakko ), myös Perun ruokakulttuuri on hyvin rikas ja nähtävää ja maisteltavaa festivaaleilla riitti. Itse ihastuin erityisesti herkkuun nimeltä ”tamal”. Se on maissin tai banaanin lehtiin kääritty ja keitetty tai höyrytetty maissijauhosta tehty ruoka. Lisäksi ihastuin makeaan herkkuun nimeltä ”King Kong”! Alla olevassa kuvassa "tamal" syöntivalmiina (valmistuksessa käytettävä lehtikääre on jo poistettu).

Menneenä viikonloppuna koin jotain erityisen pysäyttävää. Tathiana vei minut pyynnöstäni Chorrilloksen alueella sijaitsevalle mäenrinteelle, jonka näen päivittäin Cunan päiväkodin ovelta. Mäenrinteellä näkyy paljon erilaisia ihmisasutuksia. Minulle on kerrottu, että paikkaa kutsutaan nimellä ”asentamiento humano”. En tiedä, kuinka ilmaisun voisi kääntää suomenkielelle, mutta sopiva englanninkielinen käännös olisi kai ”human settlement”. Minulle on kerrottu, että ihmiset ovat tulleet mäenrinteelle, vallanneet sieltä maata ja rakentaneet sinne itselleen asuntoja. Käsitykseni mukaan myöhemmin asuntojen omistajuus virallistuu ne rakentaneille henkilöille. Monissa taloissa ei ole ymmärrykseni mukaan juoksevaa vettä eikä käymälää. Jos olen oikein ymmärtänyt, asukkaat kantavat veden koteihinsa mäenrinteellä sijaitsevista vesipisteistä ja käyttävät mäenrinteellä olevia julkisia käymälöitä.  Käsitykseni mukaan taloissa on kuitenkin sähköt ja mäenrinteeltä löytyikin monia sähköjohtoja ja katulamppuja. Talojen joukosta löytyi myös joitain pieniä kioskeja. Paljon pelottavasti haukkuvia, mutta ilmeisen ystävällisiä koiria oli joka puolella mäenrinnettä. Ihmiset, joita kohtasimme, suhtautuivat meihin ystävällisesti ihmetellen. Kiipesimme Tathianan kanssa niin korkealle kuin vain oli mahdollista. Mäenrinteen yläosassa, jossa asui myös lapsia, ei ollut kunnollisia portaita, vaan nousimme ylöspäin kömpelösti isoja kivenjärkäleitä pitkin. Monien lasten motoriikka oli kehittynyt uskomattomaksi, sillä lapset liikkuivat alueella helponnäköisesti kiveltä ja askelmalta toiselle hyppien. Pahaksi onneksemme juuri mäenrinteen yläosassa ollessamme sain päähäni ajatuksen mahdollisesta maanjäristyksestä, mitkä ovat Perussa yleisiä. Onneksemme tällä kerralla sellainen ei osunut kohdallemme. Voin vain arvailla, miltä maanjäristys tuntuu mäenrinteen yläosissa. Lisäksi voin kuvitella talvikuukausien aikaisen kylmyyden ja kesäkuukausien aikaisen kuumuuden sekä rakennusmateriaalien raahaamisen mäenrinteen yläosiin. Täytyy myöntää, että ei käy kateeksi. Alla kuvia mäenrinteestä ja mäenrinteeltä.

Mäenrinteeltä laskeuduttuamme oloni oli jotenkin mykistynyt. Ristiriitaisin tunnelmin palasin kotiini Mirafloresiin, mikä on hyvin länsimaalaisen oloinen, hyväosaisten paikallisten ja monien Limassa asuvien ulkomaalaisten asuinalue. Alla kuva Mirafloresin rantaviivasta.

Retki mäenrinteelle jätti mieleeni kunnioituksen niitä ihmisiä kohtaan, jotka asuvat siellä suomalaisen näkökulmasta haastavissa elinolosuhteissa. Lisäksi sisälleni jäi toive, josko mäenrinteellä asuvien ihmisten elämää voisi jotenkin helpottaa. En tosin tiedä, kokevatko mäenrinteellä asuvat ihmiset itse olevansa avuntarpeessa. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna se, mitä näin, synnytti kuitenkin käsityksen mahdollisesta tuen tarpeesta. Tänään puhuin töissä kokemuksestani; tavoitteena olisi jatkossa mainostaa Cuna Nazarethin päiväkodin toimintaa mäenrinteellä sekä kohdentaa sinne vaatelahjoituksia. Toivon voivani olla mukana tässä työssä. Yllä kuvaamieni kokemusten pohjalta olen omakohtaisesti ymmärtänyt, että jo tämän yhden kaupungin sisällä on niin kovin monia erilaisia todellisuuksia.

Aktiivista elämää kuin lapsen iloja ja suruja kokien

Viime viikko kului niin vauhdikkaissa merkeissä, että meni ihan ajantaju sekaisin. Viikko oli kuitenkin monella tapaa merkittävä. Pidän kovasti kävelemisestä ja olen työni aloittamisesta lähtien työmatkojen aikana silmä kovana tarkkaillut käyttämieni bussien ajoreittejä siitä näkökulmasta, voisinko ja uskaltaisinko jossain vaiheessa kävellä töistä kotiin. Käyttämieni bussien reitit kiemurtelevat paljon ja lisäksi täällä on paljon yksisuuntaisia teitä, joten bussit kulkevat usein osan matkaa eri reittejä meno- ja paluumatkoilla. Mutta vihdoin viime viikolla kaikki palaset loksahtivat kohdilleen ja oivalsin mielestäni turvallisen kävelyreitin töistä kotiin (arvelisin matkan olevan noin 6 km:n mittainen). Keskiviikkona kävelin Chorrilloksesta, missä työpaikkani sijaitsee, Barrancoon, mikä on Chorrilloksen ja Mirafloresin välissä oleva kaupunginosa. Barrancossa on paljon erilaisia ravintoloita ja kahviloita ja se onkin turistien suosima alue. Siellä on myös erilaisia puistoja ja ihastelin ja valokuvasin erilaisia värikkäitä kukkia. Lisäksi pääsin seuraamaan paikallista ulkoilmalaulukilpailua. Tästä maailmanvalloituksesta rokaistuneena kävelin perjantaina Chorrilloksesta Barrancon kautta kotiin Mirafloresiin asti. Barranco tarjosi jälleen parastaan kahvifestivaalien muodossa. Ostin festivaaleilta paikallisen banaanitäytteisen pullan ja jatkoin matkaa tuntien sisälläni lapsen riemua. Olo oli suorastaan sankarimainen saavuttuani kotiin. Olen kertonut töissä avoimena ja iloisena saavutuksistani ja olenkin jo tainnut saada täällä kovan kävelijän maineen! :) Alla Barrancon kukkien väriloistoa.

Lauantaina aamulla osallistuin opastetulle pyöräretkelle Mirafloresin ja San Isidron alueilla. Retken parasta antia oli kohtaamamme perulainen karvaton koira, joka vei sydämeni. Sen iho oli lämmin ja niin kuiva, että siihen olisi tehnyt mieli levittää kosteusvoidetta. Alla olevan kuvan iloiset ilmeet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Toivottavasti perulainen karvaton koira tuli yhtä iloiseksi silityksistämme, kuin miten paljon se meitä ilahdutti. Soile on toinen Limassa asuva suomalainen ETVO-vapaaehtoinen. Soile työskentelee vapaaehtoisena La Casa de Panchita:ssa, joka työskentelee mm. perulaisten kotiapulaisten oikeuksien puolesta.

Alla olevista linkeistä voi lukea lisää Soilen lähettävästä (Naisasialiitto Unioni) ja vastaanottavasta (Asociación Grupo de Trabajo Redes) järjestöstä:

http://www.naisunioni.fi/index.php?k=15873

http://gruporedes.org/

Lauantaina iltapäivällä osallistuin Cuna Nazarethin päiväkodin lasten vanhemmille järjestettyyn vanhempainiltaan, jossa vanhemmille annettiin tietoa mm. lasten anemiasta sekä käytiin läpi tärkeitä ajankohtaisia asioita. Vanhempainillassa sain esitellä itseni sekä kertoa työstäni päiväkodissa, myös 5-vuotiaille käynnistämästäni nallekorttityöpajasta. Vanhemmat suhtautuivat minuun kiinnostuneen myönteisesti. Taisin myös aiheuttaa joissain vanhemmissa hieman hilpeyttä kertoessani harjoittelevani uutta espanjankielistä sanastoa kaksivuotiaiden ryhmässä! :) Vanhempainillan jälkeen kävelin kotiin kahden päiväkodin opettajan kanssa. Ajattelin, että olisimme kävelleet vauhdikkaasti ja että olisin asettunut lauantai-illaksi tietokoneen ääreen, kuten olin suunnitellut. Kotimatka kesti lopulta kaksi ja puoli tuntia. Kävelytahtimme oli hyvin rauhallinen, mikä itseä harmitti, sillä olinhan varautunut lenkkarein. Käveltyämme hetken menimme virvokkeille, sitten Barrancoon kahvifestivaaleille ja lopuksi vielä vierailulle toisen opettajan kotiin. Oli kiinnostavaa päästä tutustumaan ihan oikeaan perulaiseen kotiin. Pian olin kuitenkin niin nälkäinen, että ilmoitin turvallisuussyihin vedoten, että minun on välittömästi lähdettävä jatkamaan kävelymatkaa. Hävetti olla hätäinen suomalainen, mutta minua jo melkein pyörrytti. Uskon, että muut olisivat voineet jatkaa keskustelua vielä jopa tunteja, sillä kiirettä ei tuntunut olevan ilmassa.

Sunnuntaina aamulla ja aamupäivällä osallistuin Cuna Nazarethin päiväkodin järjestämään käytettyjen tavaroiden ja vaatteiden myyntiin (täällä nimeltään basaari) niin ikään Chorrilloksen kaupunginosassa. Kokemus oli kiinnostava, sillä basaari järjestettiin tavallisen perulaisen kodin sisäpihalla, jossa musiikki soi kovalla isoista kaiuttimista. Ostajia riitti. Saaduilla varoilla tuetaan päiväkoti Cuna Nazarethin toimintaa. Iltapäivällä menin Cuna Nazarethin päiväkodin hallinnollisen johtajan kotiin sunnuntailounaalle ja sain maistaa perulaista perinneateriaa eli Cevicheä (limetillä raakakypsytetty kalaruoka), josta kuva alla.

Vastassa olikin lopulta neljän ruokalajin sunnuntailounas. Onneksi ennen lounasta johtajan poika, jolle opetan englantia, kävelytti minua Chorrilloksen alueella ja kävimme mm. paikallisilla markkinoilla, joten istuin lounaspöytään hyvin nälkäisenä. Alla perinteistä Chorillosilaista katukuvaa.

Viikko oli kaiken kaikkiaan aktiivisuudessaan hyvin palkitseva ja ihmeteltävää riitti. Erityisen mukavaa oli tutustua Liman eri alueisiin ja päästä vierailemaan paikallisten ihmisten koteihin. Välillä olin niin innostunut kaikesta kokemastani, että en pystynyt kunnolla edes nukkumaan. Tällä viikolla näyttääkin olevan voimien palautumisen aika.

Täkäläisessä elämäntyylissä on suomalaisella tunnollisella ja itseään kohtaan vaativalla ihmisellä paljon opeteltavaa. Tuntuu, että täällä ihmiset osaavat elää hetkessä ja että asiat tapahtuvat jotenkin suunnittelematta, omalla painollaan. Täällä ei myöskään samoin ennakoida asioita kuin Suomessa ja vaikuttaisi, että juuri kukaan ei oleta, että kenenkään kalenteri saattaisi olla tupaten täynnä monta päivää tai viikkoa eteenpäin. Oma kontrolloiva elämäntyyli on tullut täällä hyvin selvästi esille ja huomaan, että siitä on vaikea päästää irti. Nyt on onneksi hyvä hetki harjoitella. Olen todennut mm., että työpäivät muotoutuvat aina omanlaisikseen ja että siksi niitä ei kannata hirveästi suunnitella.

Näiden viikkojen aikana olen taas saanut muistutuksen siitä, mikä ulkomailla olemisesta tekee niin palkitsevaa. On upeaa, kun jopa työmatka voi olla suuri seikkailu ja kun pienet asiat, kuten kävely töistä kotiin, paikallinen pulla tai kauniit kukat aiheuttavat ihan mieletöntä iloa. Toisaalta myös negatiiviset tunteet korostuvat ja pienet asiat voivat saada maailman kaatumaan; muutama viikko sitten latasin paikalliseen puhelimeeni soittoaikaa noin kuuden euron arvosta (maksimisumma). Työntekijä auttoi lataamaan summan puhelimeeni. Kuullessani, että kyseinen summa on voimassa vain kuukauden, meinasi minulta itku päästä ja ahdistuin ihan todella. Ajattelin, että enhän juuri tarvitse puhelintani täällä ja lataamani summa menee hukkaan. Kysehän ei voi oikeasti olla kuudesta eurosta, ahdistus tulee jostain toisaalta, jostain syvästä avuttomuudesta; tässäkin minä mogasin ja tein virhearvion. Matkalla sitä kokee voimakkaita tunteita, ikään kuin uudelleen lapsen ilot ja surut. Asia, mikä tekee juuri täällä olosta kovin ainutlaatuista, on ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. On upeaa, että lähes ventovieraana saan kutsuja ihmisten koteihin. Lisäksi jo kuvailemani leppoisa elämäntyyli rauhoittaa myös itseä. Lisäksi täällä saa osakseen jatkuvaa huolenpitoa; minua kävelytetään paikoissa, joihin minun ei ajatella yksin voivan mennä, minua neuvotaan tarkasti, mihin suuntaan saan ja mihin suuntaan en saa lähteä yksin kävelemään, perääni soitetaan ja varmistetaan, pääsinhän turvallisesti määränpäähäni jos käytän itselleni vähemmän tuttuja bussiyhteyksiä. Tuntuu siltä, että on huolehdittu ja välitetty kuin pieni lapsi ja näin sopeutumisen alkuvaiheessa se on tuntunut tosi tosi hyvältä! :)