Monta syytä juhlaan

La Fundación Cuna Nazareth täytti tässä kuussa 52-vuotta. Kertauksena vielä, että la Fundación Cuna Nazareth on perulainen Emmaus-ryhmä, joka tukee Perun pääkaupungissa Limassa Chorrillosin kaupunginosassa sijaitsevan päiväkoti Cuna Nazarethin toimintaa. 52-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin Cunan päiväkodilla näyttävästi. Ohjelmassa oli mm. puheita ja lasten tanssiesityksiä. Tanssiesityksiä varten lapset pukeutuivat perinteisiin Perun eri kulttuureja edustaviin näyttäviin asuihin. Yllätysohjelmanumerona oli henkilökunnan tanssiesitys. Sain siis myös itse nousta estradille, tosin ihan tavallisissa vaatteissa. Monen lapsen vanhemmat tulivat yleisöksi juhlaan. Alla kuvat 3-, 4- ja 5-vuotiaiden lasten tanssiesityksistä sekä tanssiopettaja Enrique:stä.

Päiväkodin ja kierrätyskeskuksen (la traperia) henkilökunnalle järjestettiin syntymäpäivien kunniaksi virkistyspäivä kauniissa maisemissa. Virkistyspäivä piti sisällään ruokaa ja juomaa sekä pelejä ja tanssimista keskellä kirkasta auringon paistetta perulaisen musiikin tahtiin. Alla kuvia virkistyspäivän bingopelistä (bingopeliä veti esimieheni Anita), kauniista maisemista sekä Cuna Nazarethin päiväkodin henkilökunnasta.

Henkilökohtaisena suurena saavutuksenani on nyttemmin ollut saada päätökseen nallekorttityöpaja 5-vuotiaille lapsille. Se päättyi minun ja paikallisen psykologin vetämään lopetustapaamiseen, johon lapset tulivat kahdessa 15 lapsen ryhmässä. Eiväthän ne tapaamiset nyt ihan hirveän hyvin sujuneet; tekemämme suunnitelma oli 5-vuotiaille lapsille aivan liian vaikea ja moneen otteeseen lapset intoutuivat ymmärrettävästi riehumiseen ja leikkiin suunnittelemiemme hengitys- ja rentoutusharjoitusten sijaan. Itse olin tapaamisten jälkeen häpeissäni, huvittunut ja kiitollinen siitä, että omilla ominaisuuksillani varustettuna saan omassa työssäni työskennellä suurimmaksi osaksi vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Samalla kunnioitukseni kaikkia lapsiryhmien kanssa toimivia kohtaan kohosi entisestään. Alla kuvat nallekorttityöpajasta ja työpajaan osallistuneille lapsille muistoiksi askarrelluista nalleista.

Onnittelen itseäni myös siitä, että olen toteuttanut ensimmäisen viikonloppureissuni Perun pääkaupungin ulkopuolelle. Siitä asiaa tulevissa kirjoituksissani.

Köyhdyttävistä rakenteista

Aika kuluu siivillä. Elämä täällä on ollut nyttemmin hyvin aktiivista ja pääosin mukavaa. Välillä on tosin ollut vähemmän mukavaa eriasteisten arjen ongelmien ja niistä johtuvien kulttuurishokillisten tuntemusten vuoksi. Pääosin olen kuitenkin onnistunut pitämään sopivan pilkkeen silmäkulmassa. Arjen ovat täyttäneet mm. toistuvasta flunssasta toipuminen, alkuraportin kirjoittaminen sekä La Fundación Cuna Nazarethin 52-vuotissyntymäpäiville valmistautuminen (josta asiaa tulevassa blogitekstissä).

Pari viikkoa sitten suurena saavutuksenani oli saada valmiiksi jo mainitsemani vapaaehtoistyöjaksoon kuuluva kirjallinen alkuraportti. Sen kirjoittaminen vei tunteja aikaa, mutta oli lopulta hyvin antoisa kokemus; se pakotti minut analysoimaan kokemiani, näkemiäni ja kuulemiani asioita aktiivisesti. Arvelen raportin olevan myös hyvä mittari oman sopeutumisen asteesta nyt ja jatkossa. Alkuraportissa minun tuli mm. kuvailla joitakin tässä yhteiskunnassa näyttäytyviä yhteiskunnallista eriarvoisuutta ruokkivia rakenteita. Haluan jakaa kyseisen pohdinnan kanssanne. Toivon, että huomioitte, että alla oleva teksti on omaa pohdintaani, ei absoluuttinen totuus tästä yhteiskunnasta.

Ymmärrykseni mukaan työttömyys ja alityöllistyneisyys ovat Perussa yleisiä ja usein koulutetutkaan nuoret eivät löydä koulutustaan vastaavaa työtä. Tällöin he saattavat ajaa työkseen esim. taksia. Myös yksityisyritysten perustaminen on ymmärrykseni mukaan nuorison keskuudessa hyvin suosittua. Usein tietotaito ei valitettavasti riitä, jotta yksityisyrittäjyys turvaisi tulevaisuuden toimeentulon. Myös palkat ovat Suomen näkökulmasta ja paikallisesta hintatasosta katsottuna alhaiset. Minimipalkka täällä on noin 200 euroa kuukaudessa. Monien työntekijöiden palkka on kuitenkin huomattavasti alle säädetyn minimipalkan. Työttömyyskorvausta ei ole ja työttömyyden sattuessa ihmiset ovat riippuvaisia läheistensä tuesta. Tämä on yksi tapa, miten kollektiivinen kulttuuri näkyy Perussa; läheisten oletetaan auttavan toinen toisiaan. Äitiysloma on täällä vain kolmen kuukauden mittainen. Myös se on esimerkki siitä, että yhteiskunta ei täällä samoin tue kansalaisiaan kuin Suomessa. Verotusjärjestelmä on olemassa, mutta se on käsitykseni mukaan toimimaton esim. runsaan korruption vuoksi ja erityisesti vähäosaiset kärsivät sen toimimattomuudesta.

Päiväkoti Cuna Nazarethissa jo kaksivuotiaiden ryhmässä opetellaan laskemisen alkeita. Neljävuotiaat harjoittelevat nimensä kirjoittamista. Olen tehnyt havainnon, että neljävuotiaiden ryhmässä opetellaan myös joitain englanninkielisiä sanoja. Päiväkoti on omasta näkökulmastani katsottuna täällä hyvin koulumaista ja lapsilta vaaditaan opillisesti paljon jo hyvin varhain. Myös lapsiin kohdistettava kasvatuksellinen kuri on täällä kovempaa kuin Suomessa. Tätä selittänevät osittain isot lapsiryhmät ja vähäinen henkilöstöresursointi. Olen pohtinut sitä, vaaditaanko lapsilta täällä liikaa ennen heidän luonnollista saapumistaan tiettyyn herkkyysvaiheeseen, jolloin tiettyjen asioiden oppiminen ja paikallaan työskentely olisi helpompaa ja miellyttävämpää. Jos olen oikein ymmärtänyt, myös lasten vanhemmat toivovat, että lapsille opetetaan jo varhain erilaisia opillisia asioita. Nykyisessä opetussuunnitelmassa painotetaan kuitenkin oppimista leikin kautta, sillä on tiedostettu, että monilla lapsilla on kovat paineet jo nuorella iällä.

Keskustellessani päiväkodin henkilökunnan kanssa, olen saanut selityksen päiväkodissa lapsiin kohdistettaville korkeille vaatimuksille. Yksityiset koulut ovat aloittaneet toimintansa Perussa ja pääsyvaatimukset yksityisiin kouluihin ovat hyvin korkeat; lapsilta odotetaan paljon jo koulun aloittamisvaiheessa. Tämä on nostanut yleistä vaatimustasoa. Lisäksi arvelen, että yksityisten koulujen ajatellaan tarjoavan lapsille paremman koulutuksen ja tätä kautta paremmat avaimet elämään. Ymmärrykseni mukaan jos lapsen koulumenestys on korkea kautta lapsen kouluhistorian (yksityisessä tai julkisessa koulussa), on hänen mahdollista saada yliopisto-opinnot rahoittava stipendi. Edellytyksenä tällöin on, että koulumenestys on korkea myös kautta yliopisto-opintojen. Tällöin perhe ei joudu maksamaan kalliita maksuja lapsen yliopisto-opinnoista, mutta ne mahdollistuvat. Kansallisiin yliopistoihin ei ole pääsymaksuja, mutta niihin on hyvin vaikea päästä opiskelemaan tiukkojen pääsykokeiden ja suuren hakijamäärän vuoksi. Kilpailu koulutuksen mahdollisesti tarjoamasta hyvästä elämästä on siis kovaa jo lasten ensimmäisistä elinvuosista lähtien.

Arvelen siis, että jo päiväkotitasolla näkyy tietty kilpailu hyvästä koulutuksesta, mahdollisesta sen tarjoamasta hyvästä työpaikasta ja näin paremmasta toimeentulosta yksilölle ja sille yhteisölle, jota yksilö edustaa. Arvelen, että kaikki tämä johtuu siitä, että ihmisillä on toive hyvästä ja onnellisesta elämästä itselleen ja jälkeläisilleen sekä toive päästä elämässä eteenpäin. Arvelen, että tämän taistelun paremman elämän puolesta aiheuttaa yhteiskunnan epätasa-arvoisuus; monet ihmiset täällä joutuvat käymään taistelua itsensä ja perheenjäsentensä jokapäiväisen toimeentulon hankkimisesta. Monilla perheillä ei ole koskaan mahdollisuutta kustantaa lapsilleen kalliita opintoja esim. yksityisessä yliopistossa.  Samalla toiset (pieni vähemmistö) elävät erittäin hyväosaista elämää. Olenkin huomannut, että Perussa köyhyys näkyy erityisesti erittäin suurena yhteiskunnallisena epätasa-arvoisuutena.