Aktiivista elämää kuin lapsen iloja ja suruja kokien

Viime viikko kului niin vauhdikkaissa merkeissä, että meni ihan ajantaju sekaisin. Viikko oli kuitenkin monella tapaa merkittävä. Pidän kovasti kävelemisestä ja olen työni aloittamisesta lähtien työmatkojen aikana silmä kovana tarkkaillut käyttämieni bussien ajoreittejä siitä näkökulmasta, voisinko ja uskaltaisinko jossain vaiheessa kävellä töistä kotiin. Käyttämieni bussien reitit kiemurtelevat paljon ja lisäksi täällä on paljon yksisuuntaisia teitä, joten bussit kulkevat usein osan matkaa eri reittejä meno- ja paluumatkoilla. Mutta vihdoin viime viikolla kaikki palaset loksahtivat kohdilleen ja oivalsin mielestäni turvallisen kävelyreitin töistä kotiin (arvelisin matkan olevan noin 6 km:n mittainen). Keskiviikkona kävelin Chorrilloksesta, missä työpaikkani sijaitsee, Barrancoon, mikä on Chorrilloksen ja Mirafloresin välissä oleva kaupunginosa. Barrancossa on paljon erilaisia ravintoloita ja kahviloita ja se onkin turistien suosima alue. Siellä on myös erilaisia puistoja ja ihastelin ja valokuvasin erilaisia värikkäitä kukkia. Lisäksi pääsin seuraamaan paikallista ulkoilmalaulukilpailua. Tästä maailmanvalloituksesta rokaistuneena kävelin perjantaina Chorrilloksesta Barrancon kautta kotiin Mirafloresiin asti. Barranco tarjosi jälleen parastaan kahvifestivaalien muodossa. Ostin festivaaleilta paikallisen banaanitäytteisen pullan ja jatkoin matkaa tuntien sisälläni lapsen riemua. Olo oli suorastaan sankarimainen saavuttuani kotiin. Olen kertonut töissä avoimena ja iloisena saavutuksistani ja olenkin jo tainnut saada täällä kovan kävelijän maineen! :) Alla Barrancon kukkien väriloistoa.

Lauantaina aamulla osallistuin opastetulle pyöräretkelle Mirafloresin ja San Isidron alueilla. Retken parasta antia oli kohtaamamme perulainen karvaton koira, joka vei sydämeni. Sen iho oli lämmin ja niin kuiva, että siihen olisi tehnyt mieli levittää kosteusvoidetta. Alla olevan kuvan iloiset ilmeet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Toivottavasti perulainen karvaton koira tuli yhtä iloiseksi silityksistämme, kuin miten paljon se meitä ilahdutti. Soile on toinen Limassa asuva suomalainen ETVO-vapaaehtoinen. Soile työskentelee vapaaehtoisena La Casa de Panchita:ssa, joka työskentelee mm. perulaisten kotiapulaisten oikeuksien puolesta.

Alla olevista linkeistä voi lukea lisää Soilen lähettävästä (Naisasialiitto Unioni) ja vastaanottavasta (Asociación Grupo de Trabajo Redes) järjestöstä:

http://www.naisunioni.fi/index.php?k=15873

http://gruporedes.org/

Lauantaina iltapäivällä osallistuin Cuna Nazarethin päiväkodin lasten vanhemmille järjestettyyn vanhempainiltaan, jossa vanhemmille annettiin tietoa mm. lasten anemiasta sekä käytiin läpi tärkeitä ajankohtaisia asioita. Vanhempainillassa sain esitellä itseni sekä kertoa työstäni päiväkodissa, myös 5-vuotiaille käynnistämästäni nallekorttityöpajasta. Vanhemmat suhtautuivat minuun kiinnostuneen myönteisesti. Taisin myös aiheuttaa joissain vanhemmissa hieman hilpeyttä kertoessani harjoittelevani uutta espanjankielistä sanastoa kaksivuotiaiden ryhmässä! :) Vanhempainillan jälkeen kävelin kotiin kahden päiväkodin opettajan kanssa. Ajattelin, että olisimme kävelleet vauhdikkaasti ja että olisin asettunut lauantai-illaksi tietokoneen ääreen, kuten olin suunnitellut. Kotimatka kesti lopulta kaksi ja puoli tuntia. Kävelytahtimme oli hyvin rauhallinen, mikä itseä harmitti, sillä olinhan varautunut lenkkarein. Käveltyämme hetken menimme virvokkeille, sitten Barrancoon kahvifestivaaleille ja lopuksi vielä vierailulle toisen opettajan kotiin. Oli kiinnostavaa päästä tutustumaan ihan oikeaan perulaiseen kotiin. Pian olin kuitenkin niin nälkäinen, että ilmoitin turvallisuussyihin vedoten, että minun on välittömästi lähdettävä jatkamaan kävelymatkaa. Hävetti olla hätäinen suomalainen, mutta minua jo melkein pyörrytti. Uskon, että muut olisivat voineet jatkaa keskustelua vielä jopa tunteja, sillä kiirettä ei tuntunut olevan ilmassa.

Sunnuntaina aamulla ja aamupäivällä osallistuin Cuna Nazarethin päiväkodin järjestämään käytettyjen tavaroiden ja vaatteiden myyntiin (täällä nimeltään basaari) niin ikään Chorrilloksen kaupunginosassa. Kokemus oli kiinnostava, sillä basaari järjestettiin tavallisen perulaisen kodin sisäpihalla, jossa musiikki soi kovalla isoista kaiuttimista. Ostajia riitti. Saaduilla varoilla tuetaan päiväkoti Cuna Nazarethin toimintaa. Iltapäivällä menin Cuna Nazarethin päiväkodin hallinnollisen johtajan kotiin sunnuntailounaalle ja sain maistaa perulaista perinneateriaa eli Cevicheä (limetillä raakakypsytetty kalaruoka), josta kuva alla.

Vastassa olikin lopulta neljän ruokalajin sunnuntailounas. Onneksi ennen lounasta johtajan poika, jolle opetan englantia, kävelytti minua Chorrilloksen alueella ja kävimme mm. paikallisilla markkinoilla, joten istuin lounaspöytään hyvin nälkäisenä. Alla perinteistä Chorillosilaista katukuvaa.

Viikko oli kaiken kaikkiaan aktiivisuudessaan hyvin palkitseva ja ihmeteltävää riitti. Erityisen mukavaa oli tutustua Liman eri alueisiin ja päästä vierailemaan paikallisten ihmisten koteihin. Välillä olin niin innostunut kaikesta kokemastani, että en pystynyt kunnolla edes nukkumaan. Tällä viikolla näyttääkin olevan voimien palautumisen aika.

Täkäläisessä elämäntyylissä on suomalaisella tunnollisella ja itseään kohtaan vaativalla ihmisellä paljon opeteltavaa. Tuntuu, että täällä ihmiset osaavat elää hetkessä ja että asiat tapahtuvat jotenkin suunnittelematta, omalla painollaan. Täällä ei myöskään samoin ennakoida asioita kuin Suomessa ja vaikuttaisi, että juuri kukaan ei oleta, että kenenkään kalenteri saattaisi olla tupaten täynnä monta päivää tai viikkoa eteenpäin. Oma kontrolloiva elämäntyyli on tullut täällä hyvin selvästi esille ja huomaan, että siitä on vaikea päästää irti. Nyt on onneksi hyvä hetki harjoitella. Olen todennut mm., että työpäivät muotoutuvat aina omanlaisikseen ja että siksi niitä ei kannata hirveästi suunnitella.

Näiden viikkojen aikana olen taas saanut muistutuksen siitä, mikä ulkomailla olemisesta tekee niin palkitsevaa. On upeaa, kun jopa työmatka voi olla suuri seikkailu ja kun pienet asiat, kuten kävely töistä kotiin, paikallinen pulla tai kauniit kukat aiheuttavat ihan mieletöntä iloa. Toisaalta myös negatiiviset tunteet korostuvat ja pienet asiat voivat saada maailman kaatumaan; muutama viikko sitten latasin paikalliseen puhelimeeni soittoaikaa noin kuuden euron arvosta (maksimisumma). Työntekijä auttoi lataamaan summan puhelimeeni. Kuullessani, että kyseinen summa on voimassa vain kuukauden, meinasi minulta itku päästä ja ahdistuin ihan todella. Ajattelin, että enhän juuri tarvitse puhelintani täällä ja lataamani summa menee hukkaan. Kysehän ei voi oikeasti olla kuudesta eurosta, ahdistus tulee jostain toisaalta, jostain syvästä avuttomuudesta; tässäkin minä mogasin ja tein virhearvion. Matkalla sitä kokee voimakkaita tunteita, ikään kuin uudelleen lapsen ilot ja surut. Asia, mikä tekee juuri täällä olosta kovin ainutlaatuista, on ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. On upeaa, että lähes ventovieraana saan kutsuja ihmisten koteihin. Lisäksi jo kuvailemani leppoisa elämäntyyli rauhoittaa myös itseä. Lisäksi täällä saa osakseen jatkuvaa huolenpitoa; minua kävelytetään paikoissa, joihin minun ei ajatella yksin voivan mennä, minua neuvotaan tarkasti, mihin suuntaan saan ja mihin suuntaan en saa lähteä yksin kävelemään, perääni soitetaan ja varmistetaan, pääsinhän turvallisesti määränpäähäni jos käytän itselleni vähemmän tuttuja bussiyhteyksiä. Tuntuu siltä, että on huolehdittu ja välitetty kuin pieni lapsi ja näin sopeutumisen alkuvaiheessa se on tuntunut tosi tosi hyvältä! :)

Tutustumista työhön ja tulevan suunnittelua

Kaksi ensimmäistä työviikkoa ovat nyt takana ja kuluivat pääosin tutustuessa Cuna Nazarethin päiväkodin ja traperian eli kierrätyskeskuksen toimintoihin (tällä hetkellä työskentelen Cunassa maanantaista torstaihin, traperiassa perjantaisin).

Cunan päiväkodissa vietin jokaisen lapsiryhmän kanssa yhden kokonaisen päivän osallistuen ryhmien päivittäisiin askareisiin ja toimintoihin. Lapsiryhmiä Cunassa on viisi; 1-, 2-, 3-, 4- ja 5-vuotiaiden ryhmät. Lasten lukumäärä ryhmissä vaihtelee noin kymmenestä kahteenkymmeneenyhdeksään. Jokaisessa ryhmässä työskentelee kaksi aikuista; opettaja ja avustaja. Lisäksi päiväkodin siisteydestä huolehtivat henkilöt osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan lasten hoitamiseen. Lapset ja henkilökunta ottivat minut avosylin mukaan joukkoihinsa! Alla olevissa kuvissa päiväkodin pienet lapset odottavat välipalaa ja vähän isommat lapset leikkivät päiväkodin pihassa.

Cunassa pääsin lisäksi kiinnostuneena seuraamaan paikallisen psykologin työtä. Psykologi työskentelee Cunassa puolitoista päivää viikossa tutkien ja tukien lasten kehitystä, oppimista ja tunne-elämää sekä työskennellen tiiviisti myös lasten vanhempien kanssa. Lisäksi psykologi tekee konsultatiivista työtä päiväkodin henkilökunnan kanssa sekä työtä työyhteisön kehittämiseksi. Aikamoinen tontti yhdelle ihmiselle! Ilokseni paikallinen psykologi käyttää paljon erilaisia luovia ja heittäytymistä vaativia menetelmiä; siinä on paljon itsellä oppimista!

Cunassa ollessani olen myös innolla suunnitellut toivottavasti jo ensi viikolla 5-vuotiaille lapsille käynnistyvää nallekorttityöpajaa. Työpajan tarkoituksena on vahvistaa lasten sosiaalisia ja tunnetaitoja.

Tämän linkin takaa löysin mukavia hengitysharjoituksia lapsille:

http://move-with-me.com/self-regulation/4-breathing-exercises-for-kids-to-empower-calm-and-self-regulate/

Traperiassa eli kierrätyskeskuksessa tutustuin sen eri työpajoihin sekä erilaisten materiaalien kierrätykseen liittyvään toimintaan. Lisäksi pääsin noutamaan lahjoituksia isolla kuorma-autolla Liman eri alueilta. Oli kiinnostavaa päästä kurkkimaan paikallisten ihmisten koteihin. Lähikoulun kanssa pidetyssä neuvottelussa suunniteltiin työtäni koulun oppilaiden motivoimiseksi traperian avustuksella koulun yhteyteen avatun kirjaston ahkerampaan käyttöön. Alla olevissa kuvissa traperian myymälän naistenosasto sekä traperian pihassa olevaa erilaista lahjoituksina saatua kunnostukseen tai kierrätykseen menevää tavaraa / materiaalia.

Vapaa-ajalla olen mm. toipunut sitkeästä flunssasta, kävellyt ympäriinsä, löytänyt hyvän lähikaupan, löytänyt hyvän pesulan, löytänyt hyvän jumppapaikan sekä osallistunut erilaisiin ilmaisiin aktiviteetteihin (kuten luennot ja elokuva- ja teatterinäytökset), joita järjestetään ilahduttavan paljon kaupunginosassa, jossa asun (Miraflores). Olen myös tavannut toisia Limassa asuvia suomalaisia sekä opettanut englannin kieltä Cunan päiväkodin hallinnollisen johtajan innokkaalle nuorelle pojalle. Aika on kulunut nopeasti enkä ole päässyt tylsistymään.

Nämä kaksi viikkoa ovat ehtineet synnyttää monia ihastuksen ja ihmetyksen aiheita. Välillä olen toden teolla joutunut pohtimaan näkemieni (tottumistani toimintatavoista poikkeavien) toimintatapojen taustalla olevia tekijöitä. Lisäksi olen joutunut pohtimaan perusteluja omassa ajattelussani oleville itsestäänselvyyksille. Ja tämä pohdinta jatkuu. Toivon, että voin jatkossa jakaa tässä blogissa joitain tällä matkalla mahdollisesti syntyviä oivalluksia. Jo nyt on kuitenkin päivän selvää, että lapset ovat ihania, eläväisiä ja tarvitsevia myös maailman tällä laidalla ja että heidän hyvinvoinnistaan ja kasvatuksestaan vastuussa olevat henkilöt ovat haastavan tehtävän edessä, myös täällä.

Koti-ikäväitkut eli ilon kyyneliä

Ensimmäistä kertaa itkin ikävää oltuani täällä viisi päivää. Tätä asiaa ei saa kuitenkaan käsittää väärin, minun on ollut hyvä olla täällä. Kyyneleet eivät ole surun kyyneliä, vaan ilon kyyneliä; kyyneliä rakkaista ihmisistä ja elämästä, joita kaipaan. Koti-ikävän hetkillä pyrin olemaan ryhtymättä liian tunteelliseksi; ”älä ajattele”, sanon itselleni. Silloin otan myös käyttöön ETVO-koulutuksissa ja jo aiemmin elämässä oppimaani antia!

Tässä linkki tämän hetken fiilistelybiisiin:

http://www.youtube.com/watch?v=cDXwxcPqBVM

Kehitysmaayhdistys Pääskyt ja La Fundación Cuna Nazareth

Vuonna 1964 perustettu kehitysmaayhdistys Pääskyt on Suomen vanhimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. Kehitysmaayhdistys Pääskyt toimii pääosin vapaaehtoisvoimin ja kuuluu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomaan Emmaus-liikkeeseen, jonka tunnuksena on ”Auta ensin eniten kärsiviä". Emmaus-yhteisöjä on maailmalla noin 350. Kehitysmaayhdistys Pääskyt on Suomen vanhin Emmaus-ryhmä. Myös ekologinen kestävyys on Kehitysmaayhdistys Pääskyille tärkeä arvo. Kehitysmaayhdistys Pääskyillä on kumppanijärjestöjä Perussa ja Intiassa. Kumppanijärjestöt tekevät ruohonjuuritason työtä yhteiskunnan haavoittuvimpien jäsenten, kuten naisten ja lasten elinolojen kohentumiseksi ja oikeuksien toteutumiseksi. Pääskyt on Kepan jäsenjärjestönä mukana Kepan organisoimassa Etelän vapaaehtoisohjelma Etvossa.

Lisää tietoa Kehitysmaayhdistys Pääskyistä, mm. heidän kummitoiminnastaan saa tästä linkistä:

http://www.paaskyt.fi/etusivu.html

Lisää tietoa ETVO-vapaaehtoisuudesta saa tästä linkistä (haku ensi vuoden ETVO-ohjelmaan on juuri nyt käynnissä):

http://www.etvo.fi/

Kehitysmaayhdistys Pääskyjen kumppanijärjestö La Fundación Cuna Nazareth on perulainen Emmaus-ryhmä. Se tukee Perun pääkaupungissa Limassa Chorillosin kaupunginosassa sijaitsevan päiväkoti Cuna Nazarethin toimintaa. Chorrilloksen alueella on paljon köyhyyttä, työttömyyttä ja yksinhuoltajaperheitä. Cuna Nazareth on Chorrillosin kaupuginosan ainoa kahdeksan tuntia auki oleva, ruokaa ja sosiaalipalveluja tarjoava päiväkoti. N. 100 1-5-vuotiasta lasta tulee Cunaan viitenä päivänä viikossa, mikä mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin ja näin paremman toimeentulon perheille. Kehitysmaayhdistys Pääskyt on tukenut ja tehnyt yhteistyötä Cuna Nazarethin päiväkodin kanssa jo yli 50 vuoden ajan.

Keväällä 2012 valmistui Liman Pachacamacin alueelle Kehitysmaayhdistys Pääskyjen ja muiden Suomen Emmaus-ryhmien tuella kierrätyskeskus eli traperia. Traperia liittyy läheisesti Cuna Nazarethin päiväkotiin. Idea hankkeesta syntyi, kun mietittiin päiväkodin pitkän tähtäimen omavaraisuuden turvaamista. Traperian puu- ja metallipajoissa korjataan ja kunnostetaan käytettyjä ja lahjoitettuja huonekaluja, koneita ja laitteita kierrätyskeskuksessa myytäväksi. Traperia myy lahjoituksinaan saamia vaatteita, tavaroita ja esineitä kolme kertaa viikossa järjestettävässä basaarissa. Lisäksi traperialla järjestetään erilaisia työpajoja lapsille ja aikuisille.

Näistä linkeistä pääsee päiväkoti Cuna Nazarethin ja traperian toimintaa esitteleviin Youtube-videoihin:

https://www.youtube.com/watch?v=kyTnwOmyy18

https://www.youtube.com/watch?v=o30uoB6SA48

Tästä linkistä pääsee julkaisuun, joka kertoo Kehitysmaayhdistys Pääskyjen ja Cuna Nazarethin jo 50-vuotisesta yhteisestä taipaleesta:

http://www.emmaushelsinki.fi/fi/Cuna_50.pdf

Tästä linkistä pääsee esitteeseen, joka kertoo traperian eli kierrätyskeskuksen toiminnasta:

http://www.emmaushelsinki.fi/fi/Cuna_50_vuotta_esite_2012.pdf

Ensivaikutelmia; ystävällisiä ihmisiä ja taistelua kylmää vastaan

Olen ollut Perun pääkaupungissa Limassa nyt kokonaiset kolme päivää ja kolme yötä. Olen viihtynyt hyvin ja ensivaikutelma tästä paikasta on myönteinen; ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita ja olen tuntenut oloni turvalliseksi (turvallisuusasiat mietityttivät minua jonkin verran etukäteen).

Aivan odottamattomaksi ja yllättäväksi haasteeksi on muodostunut paikallinen ilmasto. Vaikka vuorokauden keskilämpötila näyttäisi internet-lähteiden mukaan tällä hetkellä olevan noin 15 astetta, ilma tuntuu paljon viileämmältä, varmasti pääosin kosteutensa vuoksi. Erityisen kylmää ja kosteaa on sisätiloissa; pyyhe ei pääse lähes lainkaan kuivumaan. Eilen nöyrryin kylmyyden edessä ja ostin itselleni pipon ja hanskat. Viime yönä ratkaisin myös yöllisen kylmyysongelman; lämpimät vaatteet sisältäen monta paitaa, monet housut, pipon, hanskat ja kaksi kaulahuivia, makuupussi tiukasti kiristettynä pään ympärille sekä kolme peittoa pitivät kylmän loitolla. Silti aamulla herätessäni olo oli kohmeinen. Joudun varmasti täydentämään vaatevarastoani täällä ja ostamaan hyvin Suomen talviseenkin ilmastoon sopivia vaatteita.

Huomenna aloitan työt, mikä jännittää ja innostaa. Myöhemmissä kirjoituksissani esittelen tarkemmin lähettävää järjestöä (Kehitysmaayhdistys Pääskyt) sekä vastaanottavaa järjestöä (La Fundación Cuna Nazareth). Hasta pronto! J