tiistai 20. tammikuuta 2015

Matkakertomuksia

Lokakuun 2014 puolessavälissä toteutin ensimmäisen viikonloppumatkani Perun pääkaupungin Liman ulkopuolelle. Lähdin matkaan Cunan päiväkodin 4-vuotiaiden lasten ryhmän opettajan Patrician kanssa. Matka suuntautui vuoristokylä Churin:n (2080 m. merenpinnan yläpuolella), noin 217 km Limasta koilliseen. Churin on tunnettu mm. parantavista kuumista lähteistään. Erityisen vaikuttava oli Churiniin johtava tie; tie kulki valtavien kalliovuorten välissä pitkin jyrkkää vuorenrinnettä. Tie oli mutkainen ja ajoittain erittäin kapea. Bussimme törmäsi paikalliseen mopotaksiin (mototaxi), mikä kaatui. Onneksi kenellekään ei kuitenkaan käynyt pahasti. Alla kuvia Churiniin johtavasta tiestä ja Churinin lähteistä.




Marraskuun 2014 alussa toteutin toisen viikonloppumatkani Liman ulkopuolelle. Lähdin matkaan Cunan päiväkodin 4-vuotiaiden lasten ryhmän avustajan Tathianan kanssa. Matkamme suuntautui Canta:n (2819 m. merenpinnan yläpuolella), mikä on pieni ja viehättävä vuoristokylä noin 100 km Limasta koilliseen. Cantan läheisyydessä näkemämme vuoristomaisemat sekä vuoristossa sijaitsevat laguunit ja vesiputoukset olivat uskomattomia. Alla kaukokuva Cantasta sekä kuvia Cantan läheisyydessä sijaitsevista luonnonihmeistä.





Joulukuun 2014 ensimmäisenä viikonloppuna toteutimme niin ikään Tathianan kanssa pidennetyn viikonlopun mittaisen matkan Perun kolmeen rannikkokaupunkiin Chincha:n (200 km. Limasta etelään), Pisco:n (230 km. Limasta etelään) ja Ica:n (n. 300 km. Limasta etelään). Chincha on omalla persoonallisella tavallaan kaoottinen pikkukaupunki, jonka pääkatua värittävät erilaiset myyntikojut. Eräästä kojusta sai taivaallisen herkullisia kalasämpylöitä, jotka maksoivat vain yhden perun uuden solen eli 25 eurosentin verran. Tutustuimme myös Carmenin kaupunginosassa sijaitsevaan Hacienda San Jose:n, joka toimii nyttemmin luksushotellina, mutta on toiminut vuosisatoja sitten orjaplantaasina. Hacienda San Jose onkin ristiriitaisesti vaikuttava muistutus vuosisatoja sitten tapahtuneesta perulaisen ja afrokulttuurien kohtaamisesta. Hacienda San Jose:n alueelta löytyi valloittavia riippumattoja, joissa olisin viihtynyt pidempäänkin.


Vietettyämme päivän Chinchassa matkustimme Piscoon yöksi. Seuraavana aamuna lähdimme retkelle Piscon lähellä sijaitseville saarille nimeltä “Islas Ballestas”. Emme rantautuneet saarille, mutta näimme mereltä käsin saarien tarjoamaa villielämää kuten merileijonia, erilaisia lintuja ja pikkupingviinejä. Matkalla saarille näimme myös hiekkavuoren seinämässä olevan Gandelabra-geoglyfin (geoglyfi = ilmasta havaittava hahmo tai geometrinen kuvio), jonka arvellaan syntyneen jo 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua, jolloin Paracas-kulttuuri vaikutti alueella. On olemassa erilaisia teorioita geoglyfin synnystä ja muinaisesta tarkoituksesta. Alla kuvia ”Islas Ballestas”-saarien villielämästä ja Gandelabra-geoglyfistä.



Seuraavaksi yöksi siirryimme Icaan, joka on Perun johtava viinintuottajakaupunki. Ican läheisyydessä sijaitsevat myös Huacachina:n laguuni ja sitä ympäröivät valtavat ja näyttävät hiekkadyynit. Hiekkadyyneillä voi harrastaa erilaista seikkailu-urheilua. Me päädyimme kuitenkin kiipeämään hiekkadyynin päälle jalkaisin. Maisemat hiekkadyynin päältä olivat uskomattomat. Alla kuvia Icassa vierailemaltamme viinitilalta sekä Huacachinan laguunista ja sitä ympäröivistä hiekkadyyneistä.




Joulukuun 2014 puolivälissä poikaystäväni Teemu saapui Peruun kuukaudeksi. Ensin vietimme noin viikon verran Limassa. Esittelin Teemulle paikallista elämääni täällä. Tutustuimme myös Liman eri osiin ja mm. Liman historiallisen kaupunginosan turistinähtävyyksiin. Hieman ennen joulua lensimme Cuzco:n, jossa vietimme kokonaiset kuusi päivää. Cuzco (3399 m. merenpinnan yläpuolella) sijaitsee 1650 km. Limasta kaakkoon. Cuzco tunnetaan inkojen pääkaupunkina ja se onkin Amerikan mantereen kauiten taukoamatta asutettuna ollut kaupunki. Cuzco on kuin sekoitus uutta ja vanhaa arkkitehtuurinsa ja elämänmenonsa puolesta. Cuzco on myös portti Machu Picchuun eli muinaiseen inkojen kaupunkiin, joka on Amerikan mantereen parhaiten tunnettu arkeologinen alue. Cuzcossa oloaika ei mennyt meillä ihan suunnitellusti parin sairaalassa vietetyn vuorokauden vuoksi. Meihin molempiin iski ameba-parasiitti, Teemuun astetta rajummin, minkä johdosta Teemu joutui kahdeksi vuorokaudeksi tiputukseen. Vuorokauden verran Teemu sai myös lisähappea, sillä Cuzco sijaitsee korkealla ja meille kerrottiin, että kehon ollessa sairaana, hapen tarve on entistä suurempi. Machu Picchuun pääsimme kuitenkin onneksi tutustumaan sairaalasta päästyämme ja hieno kokemushan se oli. Alla maisemaa Cuzcosta, kuva koteja suojelevista häristä (torito de Pucará) sekä kuvia Machu Picchulta.





Cuzcosta matkustimme bussilla Puno:n (3827 m. merenpinnan yläpuolella) Titicaca-järven rannalle lähelle Bolivian rajaa. Puno on tunnettu erityisesti Titicaca-järvellä sijaitsevista saaristaan, joilla asuvat ihmiset jatkavat edelleen ikiaikaisia perinteitä ja elämänmuotoja. Vierailimme saarella nimeltä Taquile ja kelluvalla saarella nimeltä Uros. Vierailun toteutti matkanjärjestäjä nimeltään Edgar Adventures. Olimme kyseisen matkanjärjestäjän tarjoamaan palveluun erittäin tyytyväisiä. Käsitykseni mukaan kyseinen matkanjärjestäjä toimii vastuullisesti alkuperäiskansoja kunnioittaen ja heitä tukien. Vieraillut yhteisöt hyötyvät siis rahallisesti turistien vierailuista. Erityisesti käynti kelluvalla saarella sai minut jälleen oivaltamaan, kuinka erilaisissa elinolosuhteissa ihmiset elävät. Jäin pohtimaan erityisesti sitä, kuinka ihmiset saattavat selviytyä kosteilla saarilla läpi kylmien talvikuukausien. Alla kuvia Taquile- ja Uros- saarilta.





Punosta matkustimme bussilla Bolivian pääkaupunkiin La Paz:n. Andien vuoristossa komeileva La Paz on maailman korkeimmalla sijaitseva hallinnollinen pääkaupunki. Noin 3600 metrin korkeudessa sijaitseva kaupunki uinuu kulhomaisessa laaksossa ja korkealle sen yläpuolelle kohoavat lumen ja jään peittämät vuorenhuiput. La Pazia kutsutaankin kaupungiksi, joka koskettaa taivasta. La Pazissa ihastuin erityisesti sen kattaviin ja valtaviin katumarkkinoihin, joissa myydään hedelmiä, vihanneksia, leipää, juustoa, lihaa, kalaa, jne. Näyttää siltä, että myös Bolivia kuten Perukin ovat hedelmän ystävien paratiiseja. Alla kuvia La Pazin katumarkkinoista.



La Paz:sta jatkoimme yöbussilla Uyuni nimiseen pieneen kylään Bolivian eteläosaan. Bussimatka oli haastava; tiet olivat taatusti suurelta osin asfaltoimattomia ja usein tuntui siltä kuin koko bussi olisi ollut vähällä kaatua. Vaikeista tieolosuhteista huolimatta bussin vauhti tuntui olevan melkoinen. Olo oli aika helpottunut saavuttuamme perille aikaisin aamulla. Uyuni on turistien suosima kohde Boliviassa näyttävän 12 000 neliökilometrin kokoisen suola-aavikkonsa / -tasankonsa (Salar de Uyuni) vuoksi. Salar de Uyuni sijaitsee yli 3600 m. korkeudessa.  Teimme päiväretken kuuluisalle suola-aavikolle ja jättikaktusvuorelle. Näky oli näyttävä ja se muistutti hieman suomalaista lumipeittoista järvenjäätä (jos jättikaktuksia ei lasketa). Alla Uyunin kaupunkikuvaa sekä kuvia suola-aavikolta ja jättikaktusvuorelta.





Uyunista jatkoimme matkaa yöjunalla Bolivian Oruro:n kautta Pohjois-Chilen Arica:n, joka on rajakaupunki Perun kanssa. Teimme matkaa lähes kokonaisen vuorokauden. Arica on todellinen rantalomakaupunki, jossa on kuulemma ikuinen kevät. Aricassa ilma olikin erittäin miellyttävä, lämmin, mutta ei tukalan kuuma. Aricassa keskityimme lepäämiseen, syömiseen ja uimiseen. Kävimme myös tutustumassa mm. paikallisilla oliivi- ja hedelmäviljelmillä. Alla kuvia Arican kaupungista sekä Arican läheisyydessä sijaitsevista hedelmäviljelmistä.




Aricasta palasimme bussilla Perun puolelle Arequipa:n (2350 m. merenpinnan yläpuolella). Arequipa sijaitsee Etelä-Perun vuoristoalueella n. 1000 km. Limasta etelään. Arequipa on kolmen tällä hetkellä epäaktiivisen tulivuoren ympäröimä kaupunki. Tulivuoret samoin kuin espanjalaisten valloittajien aika kaupungissa värittävät suuresti Arequipan tämänhetkistä kaupunkikuvaa. Arequipassa on paljon siirtomaa-aikaisia rakennuksia ja monet rakennuksista ovat valkoisia. Tulivuorten satoja vuosia sitten syöksemää kuivunutta laava-ainesta käytetään yhä edelleen monien rakennusten rakennusmateriaalina. Siksi Arequipaa kutsutaankin ”valkoiseksi kaupungiksi”. Arequipassa ollessamme kävimme tutustumassa siihen, kuinka työntekijät tekevät käsityönä kuivuneesta laava-aineksesta erilaisten rakennusten rakentamiseen sopivia paloja.  Kierros oli nimeltään ”ruta del sillar”. ”Sillar”, jonka tarkkaa suomennosta en tiedä, on kuivuneesta laava-aineksesta rakennetun rakentamiseen sopivan mineraalipalan nimi. Kyseinen työtehtävä siirtyy isältä pojalle. Työpäivät ovat kuulemamme mukaan pitkiä ja työ on fyysisesti raskasta. Tapaamamme työntekijät kertoivat, että yhtenä päivänä he saavat valmiiksi n. 10 myyntiin kelpaavaa palaa. Yhdestä palasta maksetaan 5 perun uutta solea eli vajaat 1,50 euroa. Tuntui mukavalta ja reilulta tipata meille aikaansa antaneita mukavia työntekijöitä. Suosittelen ehdottomasti ”ruta del sillar” - kierrosta kaikille Arequipaan päin suuntaaville. Alla Arequipan katukuvaa, kuva yhdestä Arequipan läheisyydessä komeilevasta tulivuoresta sekä kuvia kuivuneesta laava-aineksesta.




Arequipasta matkasimme Teemun kanssa yöbussilla itselleni jo tuttuun Icaan. Siellä tutustuimme mm. paikalliseen viinitilaan sekä Huacachinan laguuniin ja sitä ympäröiviin valtaviin hiekkadyyneihin. Icasta palasimme Limaan. Kolmen viikon ajoittain raskaan, mutta opettavaisen reissun jälkeen Limaan oli kiva palata. Limasta Teemu palasi Suomeen ja itse palasin viimeisiksi viikoiksi töihin. Viimeisten viikkojen aikana työskentelen pääasiassa traperialla eli kierrätyskeskuksella, sillä päiväkodin lapset ovat kesälomalla. Ja kyllähän sitä matkakuumekin tässä jo ehti iskeä; toivon voivani vierailla Perun viidakkoalueella (Iquitos) vielä ennen paluutani Suomeen. Alla olevaan karttaan on merkitty vierailemani kaupungit. Toisessa kartassa vielä selvennykseksi koko Etelä-Amerikka.


Vinkiksi vielä kaikille Peruun päin suuntaaville: alla olevasta linkistä saa tietoa Limassa ja muualla Perussa vastuullista turismia järjestävästä yhtiöstä nimeltä ”Alternative Peru”, joka on juuri käynnistelemässä toimintaansa. Yhtiö esittelee asiakkailleen aitoa Perua ja samalla se tukee vierailemiaan kansalaisjärjestöjä tai paikallisyhteisöjä. Jos tosi hyvin käy, ”Alternative Peru” järjestää tulevaisuudessa tutustumiskäyntejä myös Cuna Nazareth:n päiväkotiin Chorrilloksessa sekä traperiaan eli kierrätyskeskukseen Pachacamacissa. Nyt kaikki peukut pystyyn tämän ajatuksen puolesta!!!

http://www.alternativeperu.org/

Vapaa-ajan osalta näyttäisi siltä, että nämä viimeiset viikot kuluvat osaltani ameba-parasiitin, siitä seuranneen vatsan tulehdustilan ja kahden antibioottikuurin aiheuttamasta täydellisestä vatsan flooratasapainon järkkymisestä toipumisessa. Tämän reissun aikana olen oppinut mm. sen, että KAIKEN KATTAVA MATKAVAKUUTUS ON TARPEEN!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti